Lähijunavitutus
Ensinnäkin kututtaa, etten ole kiireiltäni saanut kirjoitettua yhtään vitutusta moneen päivään.
Pääkaupunkiseutu on ehkä kaikkein otollisinta seutua ärsytysten löytämiseen, onhan ensinnäkin ympärillä määrällisesti enemmän keskenkasvuisia kakaroita: nuoria ja vanhoja. Todellinen sapetuspesäke on lähijuna, varsinkin jos se suuntaa johonkin ah niin mukavaan itäsaksalaislähiöön.
Ympärillä häärää kunnon lauma teinejä, joiden vittu-sanojen välistä voi silloin tällöin löytää oikeita lauseitakin, joiden aiheena on yleensä kuka on aiempana iltana lyönyt ketä pullolla päähän ja kuka oksentanut minnekin. Onneksi minun ei tarvitse istua näiden teinien lähellä, sillä se on mahdotonta: keski-ikäinen nainen ja nuorehko mies ovat kaksistaan valloittaneet kaikki lähellä olevat kuusi penkkiä. Sillä kyllähän nyt yksi ihminen vähintään kolme istumapaikkaa tarvitsee.
Samalla osastojen välinen kolksuttaa ja hakkaa seiniä, koska siitä kulkeneet ihmiset eivät ole jaksaneet sulkea sitä. Kaiken tämän jälkeen sitä on jopa iloinen kun saa astua junasta ulos - vaikka sitten joutuisikin astumaan Vantaalle.
tiistai 16. kesäkuuta 2009
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
100609
Leikkelevitutus
Leikkelepaketin kulmassa mainostetaan ylevästi kuinka paketti on helppo avata. No, kun parin minuutin repimisen jälkeen paketin viimein saa auki, huomaa vasta tulleensa ongelmien äärelle.
Vaikka pakkauksen saisiksin helposti auki, leikkeleet on ladottu semmoiseen lankakerämäiseen kasaan, josta ei ota selvää mistä yksi alkaaa ja mihin toinen päättyy. Vaihtoehtoja on tällöin kaksi: 1) yrittää repiä irti yksittäistä leikkelettä niin, että se muuttuu repaileiseksi tai 2) ottaa koko könttä irti ja löytää labyrintin aloitus- ja päätepisteet.
On se elämä vaikeeta.

tiistai 9. kesäkuuta 2009
090609
Välikalikkavitutus
Kaupassa käyminen on sinänsä jo rasittavaa. Kun on paikallisessa hypremarketissa onnistunut ensin pujottelemaan riitelevien lapsiperheiden läpi sadan metrin matkan ruokaosastolle, kärsivällisyyden merkkivalo paistaa punaisuuttaan sen vähetessä kohti loppuaan.
Mutta vielä ei ole päästy sapetuksen perimmäiselle äärelle. Sen kaupat säästävät ihan vihoviimeiseen hetkeen. Täten vitutus sijoittuu hetkeen, jolloin marketista poistutaan.
Nimittäin kassalla asioimisen hetkeen. Samalla kun sitä yrittää latoa kumiselle hihnalle einestä eineksen perään, kassatäti tai -setä päättää jättää asiakkaiden ostoksia erottelevan välikalikan viereensä heittämättä sitä telineen perälle. Vielä en ole nähnyt niin heikkoa kassaa tai niin painavaa kalikkaa, että sen vierittäminen asiakkaan lähelle olisi ollut mahdotona. Kalikka tykkää, että sitä heitetään, eikö vain?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)